En tiiä,on jotenkin niin ahdistava ja yksinäinen olo.
Tai toi ahdistus johtuu siitä et oon yksinäinen.
Vaikka onkin tuo mies niin pitää sitä silti muitakin kavereita olla.Muutettiin viime vuoden puolella,eikä yksikään mun kaveri ole käynyt meillä.Miehen kavereita on kyllä käynyt,
muttei mun,johtuukohan siitä ettei mulla ole niitä.Ei ainakaan hirveesti,mut ärsyttää
kun nykyisin kaikilla on niin kiire töissä ja kotona,ei keretä enää pitää niin ihmisiin yhteyttä,kuin ennen ei soitettukaan,kun mentiin kylään aina oli joku kylässä tai vanhempien kanssa käytiin sukulaisten luona tai muualla.Maailma on mennyt siihen,ettei sukulaisia nähdä kuin hautajaisissa tai häissä.
Tympäsee tommonen.
Jos ihmisillä ei ole aikaa toisille tai edes itselleen miten ihmiset kohta voivat eli masentuvat ja muulla tavalla voivat pahoin?
lauantai 19. tammikuuta 2008
tiistai 15. tammikuuta 2008
Mässääminen
Miten saan pidettyä itseni kurissa,etten syö aina jotain herkkua.
Onko minulla tosissaan niin huono itsekuri,etten voi olla napostelematta.
Kyllä ne kilot on karisseet monestikin,mutta miten kauan sitä kestää
etten taas unohda että laihdutan.
Minulta lähtee helposti kiloja,mutta nopeasti ne tulee takaisinkin,
jos innostun herkuttelemaan.
Mutta kun se syöminen ja herkkujen naposteleminen on vaan niin
hauskaa,kiva syödä jotain kun katsoo esim töllöä.
Viikonloppu kun iskee niin tuntuumetten selviä vk.lopusta ilman
karkki ja sipsipussia.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Testaus.
Meneekö kaikki blogit jos on ilmoittanut niin blogilistaan,eilen kirjoitin kaksi juttua eikä ne ole näkynyt noissa uusissa.Testaan et meneekö tämä...Miksi ne ei näy missä voisi olla vika osaako kukaan neuvoa?!En oikein ymmärrä vielä kaikkea ja olisi kiva jos ne näkyisivät muillekin.
lauantai 12. tammikuuta 2008
Saankohan koskaan enää tuntea sitä onnea,
kun vauva makaa sylissäni vastasyntyneenä.
Meillä on yksi lapsi ja toivon,että vielä joskus saan toisen.
Se kun ei mulla välttämättä ole enää mahdollista,
mutta sen näkee vastasitten kun on sen aika.
Haluan kyllä toisen lapsen,mutta vasta sitten kun talous
on paremmalla mallilla.Enhän mä voi enää kauaa
odottaakaan ettei mene liian myöhäiseksi,
mutta ei ole kiva jos on ihan köyhä ja lapsen tekee
vaan siksi,ettei se ole liian myöhäistä.
Se tulee sitten kun sen aika on.
Äitini
Miksi äitini mua ei rakasta,
miksi hän niin paha aina on,
tai miksi hän ei koskaan kerro
että rakastaa meitä lapsiaan.
Minä käyn harvoin perheeni luona
ja miksi pitää olla niin vaikea,
en ymmärrä.
miksi hän niin paha aina on,
tai miksi hän ei koskaan kerro
että rakastaa meitä lapsiaan.
Minä käyn harvoin perheeni luona
ja miksi pitää olla niin vaikea,
en ymmärrä.
Rakastan perhettäni
todella paljon, mutta jos se
vuosi vuodesta on tämmöistä
ei sitä jaksa.
Olisi tyytyväinen kun me käydään ja
pääsee harvoin näkemään
ensimmäistä ja ainoaa
lastenlastaan,mutta ei pitää vaan
valittaa ym.
Olisi tyytyväinen että vielä käyn,
entäs sitten jos en enää jaksa
enkä mene enää käymään.
Paha mieli on mulla.
En ymmärrä yhtään.
Mä en ymmärrä yhtään tämän blogin suhteen,esim miten täältä pääsee katsomaan toisten kirjotuksia,muuten kuin blogilistan kautta?!Ihan olen ällikältä lyöty et on niin vaikean näköinen ja myös tuntuinen.Olen vissiin sitten niin tyhmä etten ymmärrä mitään,muutenkin jotenkin niin outo tää.On mulla blogi myös vuodatus.netissä,mut ei kukaan koskaan oikein ole sitä löytänyt ja ei niitä kirjoituksia ole näkynyt blogilistalla niin kuin tämä.Mut jospa mä joskus opin ja jos joku vaikka sattuisi neuvomaan.En kyllä sit tiedä mikä tällä on systeeminsä ja olen aika kehno enkussa.
Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille!
Oikein hyvää päivän jatkoa kaikille!
perjantai 11. tammikuuta 2008
Lumityöt
Kiva kun tuota lunta on tullut ihan kivasti,on paljon valkoisempaa eikä niin synkkää ja pimeää.En vain tykkää tuosta loskalumesta kun se menee niin raskaaksi.
Me muutettiin vasta omakotitaloon ja kyllähän sen tietää että pitä tehdä lumityöt.Tiistaina lääkäri laittoi oikeaan olkapäähän piikin,kun se oli tulehtunut,saikulla olin sitten ja tänäänkin olisi vielä ollut,mutta menin jo töihin.
Nyt on paikat ihan jumissa,kun kävin vähän työntelee tuota raskasta lunta.Kättä särkee ja selkään koskee.Voi vaivasta.
Kyllä siinä äkkiä väsyy,kun äkkiseltään menee tekemään lumitöitä eikä saisi tehdä mitään raskasta,ettei tulehdu olkapää uudestaan.

Ensimmäinen kirjoitukseni.
Ensimmäinen kirjoitukseni tänne ja tuntuu etten osaa käyttää tätä ollenkaan.Saas nähdä osaanko tätä ollenkaan mut jos joku tämän löytää niin jos osaisi neuvoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)